Pekkalan kauppa muutaman sadan metrin päässä kodistani ja koulujeni vieressä on jättänyt lähtemättömiä muistoja tuoksuineen ja mykistävine tavarapaljouksineen jo 1940-luvulta lähtien.
12-lapsisen perheen vanhimpana pääsin siellä asioimaan melkein joka arkipäivä. Oli jännittävää nähdä, miten korkeasta ”sokeritopasta” saatiin vasaran ja taltan avulla irti asiakkaalle sopivan kokoinen pala. Niitä saattoi valmiinakin löytyä tiskin laatikosta. Samoin jännitti ”ostokuponkien” tallessa pysyminen.
Alusvaatteet, langat ja kankaat ostettiin Pekkalasta. Hyvissä ajoin ennen joulua oli tapana tilata tarvittavat kankaat lahjapaketteja ja joulujuhlavaatteita varten.
Vähän varttuneempana innokkaana ompelijana inspiroivimpana tapauksena on jäänyt mieleeni ihanan pehmeät flanellipakat, joista kaikille saatiin lahjaksi yöpuvut: siniraitaiset pojille ompeli äiti ja minä sain suunnitella ja tehdä punaraitaiset tytöille.
Aina ennen joulua ulko-oven pielessä seisoi suuri puutynnyri, josta törröttivät kuivatut ”kapakalat”. Eikä se näky vielä mitään, vaan se haju. Ei se hajukaan sinänsä mitään, mutta sen lähtemättömyys sametista, jota olimme tilanneet joulujuhlavaatteita varten. Sitten vaan aina selittelemään hajun alkuperää.
Tilapäisistä hajuista huolimatta Pekkalan kauppa ystävällisine myymäläapulaisineen oli tavarataivas, jonka kanssa ylellisinkään nykyisistä supertavarataloista ei pysty kilpailemaan. Ajan kultaamia muistoja pitää vieläkin lämpimänä 60 vuotta sitten ompelemani puna-valkoraitainen flanelliyöpaita.
1 kommenttia
Jätä kommenttiPirjo Jokinen hei.
Muistosi Pekkalan kaupasta toivat niin elävästi mieleen lapsuuden
kauppamuistot.
Jätä kommentti