Kerro
museolle

Takaisin Pori Jazz 50 vuotta -muisteluun

Muistatko Porin Jazzista jotakin?

 
 
1/2
Helsingin sanomat 14.7.1974 HS 14.7.1974

Tällainen otsikko osui silmiini Etelä-Saimaa-lehdestä syksyllä. Otin sen talteen ja ajattelin alkaa käydä läpi varastojani.
Olen käynyt jazzeilla neljä kertaa ja jokaisesta kerrasta on jäänyt muistoksi jotain tilaisuuteen liittyvää.
Niinpä nyt olen käynyt läpi lähes kaikki omat varastoni ja niistä muisteloita on sivulla.
Vielä löysin muutaman lehtileikkeen, toisen vuodelta 1974 ja
toisen vuodelta 1975.
1974 Hesarin jutussa otsikkona on "Työehtosopimus tappaa jamit." Tekstistä käy ilmi, että "korkein kotimaiselle muusikolle maksettava palkkio on 500 markkaa esiintymisestä."
Itse olin siihen aikaan työelämässä ja muistelisin, että silloin tuli minimipalkka, joka oli 505 markkaa kuukaudessa. Ja jazzeilla käytiin aina minimibudjetilla, mihinkään ylimääräiseen ei ollut rahaa.
Vuoden 1975 Ilta-Sanomien jazz-aukeamalla lukee:
"Pienestä se alkoi – Porin jazzin 10 menestyksen vuotta.
Tilaisuus, joka keräsi alkuvaiheissaan puolitoistatuhatta henkeä, tilaisuus jonka jazzin harrastajat ja huippumuusikot noteeraavat ympäri maailmaa.
Jazzin ilo löytyi ilman viinaakin. Tänä vuonna on toisin. Vapaata viininjuontia ei konserteissa eikä kaupungin alueella enää sallita, pullot kerätään Kirjurinluotoon pyrkiviltä visusti talteen. Periä ne saa poislähtiessään, laki ja järjestys sai voiton."
Eli ei mitään uutta auringon alla, historia toistaa itseään.
Museolla oli näyttely jo 1974 ja museolle kiitos historian tallentamisesta!


1 kommenttia

Jätä kommentti
nfcvsoelki 26.3.202105:30

Muchas gracias. ?Como puedo iniciar sesion?

Jätä kommentti

Kirjoita uusi kommentti