Kerro
museolle

Takaisin Kaupat, ostokset, shoppailu -muisteluun

Lapsuuden muistoja Kakkulaisten kylästä

Kaupat, ostokset, shoppailu Aili Sumia 30.10.2013 0

Olen syntyisin Kokemäen Kakkulaisten kylästä ja olen käynyt siellä lapsena kaupassa 1940-luvulla. Ensin isäni ja velipoikani kanssa ja lopulta osasimme reitin yksin. Kauppaan oli n. 5 kilometriä ja menin jalkaisin äidin asialle. Matka oli pitkä, Sääksjärven rantaa, matkalla oli Kotkan talo.
Muistan vielä ajan kun oli toppasokeria. Kouluaikana haettiin puuronkastikejauhoa, se oli punertavaa ja makeaa. Sitä laitettiin kämmenelle ja siitä nuoltiin. Sitä myytiin pienissä pusseissa.
Äidille ostettiin toppasokeria. Myyjä rikkoi palan ja kotona äiti pilkkoi siitä sokerisaksilla nykyisen sokeripalan kokoisia paloja. Kotoa saimme maidon ja jauhot, joten niitä ei tarvinnut kaupasta. Joskus toimme kaupasta siirappia, sitä sai ostaa omaan kannuun.
Kauppiaan nimi oli Heikki Myllymaa. Kaupassa oli yksi huone, jonne mentiin ulkoa. Siellä oli tiskit ja kakenlaista tavaraa, niin kuin sekatavarakaupassa on. Sieltä olisi saanut vaikka yöpaidan.


0 kommenttia

Jätä kommentti

Jätä kommentti

Kirjoita uusi kommentti