Kerro
museolle

Takaisin Pori Jazz 50 vuotta -muisteluun

Lucky Peterson lähietäisyydeltä

Pori Jazz 50 vuotta Tapio Kannisto 25.2.2015 0

Olen 50-vuotias ja kotoisin Pohjoisrannan puolelta, joten jazz on kaikunut kotipihaani lapsuudesta lähtien. Muistan lapsena käyneeni Pori Big Bandin avajaiskonserteissa. Varsinaisesti innostuin kuitenkin jazzista Miles Davisin vuoden1984 vierailun kautta ja siitä lähtien Pori Jazz on kuulunut jokavuotisena vuoden kohokohtana Porista pois muuttaneenakin. Työnantajanikin on aina ymmärtänyt sen tärkeyden itselleni ja usein olen viettänyt 9 päivää kaikki ilmaiskonsertit sekä mielenkiintoiset esiintymiset Porin Teatterissa, Kirvatsissa ym. esiintymispaikoissa koluten. Yksi mielenpainuvimmista tapahtumista on kun v. 2003 seurasin Lucky Petersonin bluesia Kirjurinluodolla haltioituneena. Lucky taisi huomata hurmostilani sillä kesken esiintymisensä hän lähti tulemaan yleisön joukkoon ja asettui eteeni kahden penkin päälle seisomaan ja soitti upean soolon minuun päin. Asiassa harmittaa vain se, että taisi olla ensimmäinen vuosi, kun YLE ei enää taltioinut ja lähettänyt ohjelmaa Jazzeista ja kuvallista muistoa hetkestä ei ole, mutta mieleeni se on jäänyt pysyvästi.


0 kommenttia

Jätä kommentti

Jätä kommentti

Kirjoita uusi kommentti